Vaapukkaan ei oteta hoitajia!



ERJ 0 sijoitusta ja 0 voittoa.
KRJ 0 sijoitusta ja 0 voittoa.
NJ 1 x Näyttelyn paras ruuna
Luonne:
Hoitaessa Manu on kiltti ja melkein pomminvarma. Se rakastaa kaikenlaista hellimistä, varsinkin halailemista. Sille on opetettu eräs melko harvinainen temppu. Kun sille sanoo "hali", niin herra pomppaa takajaloilleen ja laskee etujalkansa pehmeästi olkapäille. Lapsille manu tekee saman tempun, paitsi että laskee vain turpansa tai toisen etusensa olalle. Manua ei tarvitse sitoa karsinassa kiinni, sillä se ei pure eikä potki. Sillä on tapana tutkia aina kaikki mahdolliset herkkukätköt, jotka hoitajalla voisi ikimaailmassa olla. Se on hauska tapa, kunhan ei mene liiallisuuksiin. Manulle ei pitäisi antaa hirvittävästi herkkuja tms, ettei se opi näykkimään ja "kerjäämään". Manu pitää rauhallisista hoitotuokioista ja huolellisesta ruokkoamisesta. Se ei välitä kiireestä tai muun maailman menosta, vaan vaati aina samanlaista kohtelua. Manulla ei ole mitään kohtia, mistä se ei haluaisi, että koskee. Erityisesti se pitää sään kohdalta voimakkaasti rapsuttamisesta. Manu nostaa kaviot vaivatta, ja pitää ne sen ajan ylhäällä, kun pyydetään. Kun laittaa suitsia, tulisi kuolaimet lämmittää, jos ne ovat kylmät, sille muuten Manu yrittää sylkeä kuolaimet ulos. Satulavyö kannattaa laittaa ensin löysälle, ja kiristää sitä kohta lisää. Näin varmistat, että vyö tulee varmasti ratpeeksi kireälle. Tarhassa Manu piehtaroi usein heti irti päästyään, varsinkin pesun tai huolellisen harjauksen jälkeen. Se pitää ihmisten läsnäolosta, ja sen kanssa voi vaaratta touhuta ja istuskella tarhassa.
Ratsastaessa Manu on melko rauhallinen ja kuuliainen. Se tottelee hyvin apuja, joskin usein melko hitaasti. Se ei säiky helposti, vaan pysyy rauhallisena jos esimerkiksi muut hevoset riehaantuvat. Manu on sopiva myös lapsille, sillä se on lempeä, eikä tee mitään paha tahallaan (ainakaan yleensä). Manu hyppää melko hyvin, joskin hieman laiskanpuoleisesti. Se hidastaa usein ennen estettä ja pysähtyy kokonaan, jos siihen ei laita mitenkään vauhtia. Maiskautus tai pieni pamautus kylkiin auttavat parhaiten. Koulussa Manu menee hyvin, ja yrittää tehdä parhaansa. Mikään huippu se ei ole, mutta sen kanssa on ilo työskennellä. Se on yritteliäs ja helppo hallita. Maastossa Manu on todella reipas, ja koittaa päästä kärkeen ja lähteä laukkaan. Se kävelee usein hieman ravimaisesti, todella nopeasti ja tikittävsti. Manu ei säiky helpolla, joten siltä suunnalta ei ole maastossa tiedossa hankaluuksia. Jos maastossa on kesällä, kannattaa ottaa hanskat käteen, sillä vihreä ruoho houkuttaa, varsinkin alkukesästä. Taluttaessa Manu kävelee kiltisti vieressä, eikä kisko tai tee muuta sellaista. Se koittaa kyllä hidastaa ja pysähtyä katselemaan ympärilleen, mutta sitä ei kannata antaa tehdä, sillä muuten se tekee sitä uudestaan, etkä luultavasti pääse määränpäähäsi.
Kilpailuissa Manu on rauhallinen eikä välitä paljoakaan hälystä. Se katselee kyllä ympärilleen uteliaasti, mutta ei hirnu tai hörise usein. Vain joidenkin tammojen kulkiessa ohi Manu saattaa hörähtää hieman. Radalle päästyä Manu virkistyy ja kääntää korvat poikkeuksetta pystyyn ja höröön. manu keskittyy hyvin ja koittaa olla mieliksi. Se pysyy rauhallisesti paikallaan pysähdysten aikana ja hoitaa siirtymiset rauhallisesti ja vaivatta. Vain suoraan pysähdyksestä laukan nosto tuottaa sille joskus hankaluuksia. esteet nähdessään manu saattaa hieman "stepata" ja olisi innoissaan lähdössä matkaan. se hyppää esteet suurin loikin ja nostaa takajalkansa hyvin ylös. Usein puomit pysyvätkin paikoillaan.
Luonteen kirjoitti Kayla
| i. Rollspelare | ii. Små Harlekin |
| ie. Lilla Syster | |
| e. Greenwich | ei. Galilea Amex |
| ee. Melinda Star |